10 §. Uskonrauhan rikkominen Voimassa olevat säännökset rikoksista uskonrauhaa vastaan ovat rikoslain 10 luvussa. Rikoslain 10 luvun 1 §:ssä on säännös jumalanpilkasta. Jumalanpilkkaan syyllistyy säännöksen mukaan se, joka julkisesti pilkkaa Jumalaa. Rikoslain 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy se, joka julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä Suomessa toimivassa uskontokunnassa muutoin pidetään pyhänä. Rikoslain 10 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta uskonnonharjoituksen estämisestä on tuomittava se, joka väkivallalla tai väkivaltaa uhaten estää jonkin Suomessa toimivan uskontokunnan pitämästä jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai uskonnonharjoitusta. Uskonnonharjoituksen häiritsemiseen syyllistyy 10 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan se, joka meluamalla tai muulla tavoin pahennusta aiheuttamalla tahallaan häiritsee 3 §:ssä tarkoitettua jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai uskonnonharjoitusta. Pykälän 2 momentissa on säädetty vastaavasti rangaistavaksi hautajaisten häiritseminen silloin, kun tämä ei ole kirkollinen toimitus. Uskontorikoksia koskevien säännösten tarpeellisuus ja sisältö ovat olleet kiistanalaisia. Olosuhteiden ja yhteiskunnallisten katsomusten aikojen kuluessa muuttuessa on uskontoon kohdistuvien rikosten sisältö ja merkitys vastaavasti vaihdellut. Oikeustieteessä oli jo vuoden 1889 rikoslain säätämisen aikoihin kiistanalainen kysymys siitä, mitä oli pidettävä uskontorikosten suojelukohteena. Rikoslaissa omaksuttiin silloisissa oloissa verraten uudenaikainen käsitys. Rikoslain valmistelutöistä ilmenee, että uskontorikoksia koskevien säännösten tarkoituksena oli suojella lähinnä kansalaisten uskonnollisia tunteita. Kuitenkin vuoden 1889 rikoslain säännöksistä katsottiin vielä löytyvän merkkejä aikaisemmin vallinneesta ja viime vuosisadan lopulla laajoissa piireissä hyväksytystä käsityksestä, jonka mukaan eräät uskontorikokset kohdistuvat Jumalaan, kuten myös siitä käsityksestä, että rikosoikeuden tehtävänä on suojella vallitsevaa uskontoa harhaopeilta. Uskontorikoksia koskevien rangaistussäännösten perusteena on katsottu olevan myös sen ajatuksen, että uskonto kuuluu yhteiskuntajärjestystä yllä pitäviin rakenteisiin ja että rangaistussäännösten yhtenä tarkoituksena on kriminalisoida yleistä uskonnollisuutta murentavia tekoja. Nykyisin katsotaan yleensä, ettei uskonto sellaisenaan ole uskontorikosten suojelukohde. Suojelukohteiksi katsotaan kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa. Kiistanalaisena pidetään myös sitä, voiko rikosoikeudellisen suojan kohteena olla Jumala. Uskontorikoksia koskevia säännöksiä on useita kertoja käsitelty eduskunnassa, vaikkakin vuonna 1970 hyväksyttyjä säännöksiä edeltäneet säännökset pääosin olivat vuodelta 1889. Vuoden 1914 valtiopäivillä uskontorikoksia koskevien säännösten uudistamista käsiteltiin lakialoitteen pohjalta, mutta tasaisessa äänestyksessä ehdotus jäi hyväksymättä. Vuoden 1917 I valtiopäivillä tehtiin uusi lakialoite, jonka eduskunta äänestyksen jälkeen hyväksyi. Vuoden 1917 II valtiopäivillä eduskunta jätti äänestyksen jälkeen kuitenkin 10 luvun muutokset vahvistamatta. Uudistusehdotusten keskeisenä kohtana oli erillisen jumalanpilkkaa koskevan säännöksen kumoaminen. Kun rikoslain 10 ja 41 luvun rangaistussäännökset oli huomattavalta osaltaan katsottava vanhentuneiksi eivätkä ne enää vastanneet muuttuneiden olosuhteiden asettamia vaatimuksia, hallitus antoi vuonna 1965 eduskunnalle esityksen kysymyksessä olevan lainsäädännön uudistamisesta (HE 119/1965 vp). Esitys raukesi, koska sitä ei ehditty käsitellä ennen eduskunnan vaalikauden päättymistä. Vuoden 1966 valtiopäiville annettiin uusi esitys (HE 39/1966 vp). Käsittelyn jälkeen eduskunta päätti jättää esitykseen sisältyvät lakiehdotukset lepäämään yli vaalien. Kun asia vuoden 1970 valtiopäivillä tuli esille, lakiehdotuksia ei voitu hyväksyä muuttamattomina niiden voimaantulosäännöksessä olleen vuosikymmentä osoittaneen numeron takia. Sen vuoksi hallitus antoi uuden esityksen vuoden 1970 valtiopäiville (HE 51/1970 vp). Mainittu hallituksen esitys vastasi asiallisesti eduskunnassa hyväksyttyä mutta lepäämään jätettyä esitystä. Hallituksen esityksessä 51/1970 vp ehdotettiin 41 luku kumottavaksi ja 10 luku muutettavaksi. Ehdotetun 10 luvun 1 §:n mukaan uskonrauhan rikkomiseen syyllistyi se, joka julkisesti törkeällä tavalla herjaa tai häpäisee sitä, mitä Suomessa toimivassa uskontokunnassa pidetään pyhänä. Ehdotuksen 2 §:ssä tarkoitetusta uskonnonharjoituksen estämisestä oli tuomittava se, joka väkivallalla tai väkivaltaa uhaten estää jonkin Suomessa toimivan uskontokunnan pitämästä jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai uskonnonharjoitusta. Uskonnonharjoituksen estämisen yritys oli rangaistava. Lisäksi esityksessä oli uskonnonharjoituksen ja hautajaisten häiritsemistä koskeva 3 §. Eduskuntakäsittelyssä hallituksen esitykseen tehtiin kuitenkin muutamia muutoksia. Asiallisesti tärkein muutos oli se, että äänestyksen jälkeen jumalanpilkkaa koskevan erillisen säännöksen kumoamista ei hyväksytty, vaan hallituksen esitykseen lisättiin jumalanpilkkaa koskeva 10 luvun 1 §. Tähän esitykseen ei sisälly uskontorikoksia koskevaa erillistä lukua. Uskonrauhaa ja oikeutta harjoittaa uskontoa pidetään ehdotuksen mukaan osana sitä yhteiskuntarauhaa, joka kuuluu yleiseen järjestykseen. Sen vuoksi ehdotetussa 17 luvussa on nimenomainen uskonrauhaa suojaava säännös. Sellainen on ehdotettu uskonrauhan rikkomista koskeva säännös luvun 10 §:ssä, joka suojaa myös hautaustilaisuutta muunlaisena kuin uskonnollisena tilaisuutena. Lisäksi ehdotetussa 11 §:ssä on säännös uskonnonharjoituksen estämisestä. Voidaan katsoa, etteivät Jumala ja muiden uskontojen vastaavat tarvitse rikoslain tarkoittamaa suojelua. Jumalanpilkkaa koskeva säännös rikoslaissa antaa helposti aihetta väärinkäsityksiin. Rajan vetäminen uskonnollisiin käsityksiin kohdistuvan ironisen arvostelun ja suoranaisen jumalanpilkan välillä on hyvin tulkinnan- ja arvostuksenvaraista. Vuonna 1970 säädettyä säännöstä jumalanpilkasta ei ole tuomioistuimissa sovellettu. Koska jumalanpilkkaa koskevan erillisen säännöksen tarpeellisuudesta voidaan esittää vastakkaisia käsityksiä, pyrkimykset soveltaa sitä uskonasioista julkisuudessa esitettyihin käsityksiin kärjistyvät helposti tunteenomaiseksi vastakkainasetteluksi. Jumalanpilkkaa koskeva erillinen säännös rikoslaissa voi antaa uskonnollisille ääriliikkeille tai uskonasioissa suvaitsemattomille ihmisille mahdollisuuden käyttää rikoslakia uskontoon kohdistuvan yhteiskunnallisen keskustelun tai uskonasioita käsittelevän taiteellisen ilmaisun rajoittajana. Ehdotuksen mukaan uskonrauhan rikkomisesta on tuomittava se, joka 1) loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä, tai 2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, uskonnonharjoitusta tai hautaustilaisuutta. Käsite ''pyhä'' ei ole kovin tarkka. Se ilmaisee kuitenkin jotakin sellaista, jota kohtaan uskonnollisen yhteisön jäsenet tuntevat suurta kunnioitusta. Käsitteen ''pyhyys'' voitaneen katsoa saaneen käytännössä riittävän vakiintuneen merkityksen. Toisaalta ''pyhyyden'' sisältö vaihtelee eri uskonnollisissa yhteisöissä. Sanontaa ''mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä'' on käytetty sen osoittamiseksi, että ''pyhyys'' määräytyy uskonnollisissa yhteisöissä vallitsevien käsitysten eikä ulkopuolisten käsitysten mukaan. Toisaalta ilmaisua on käytetty sen osoittamiseksi, että säännöksen tarkoituksena on suojata uskonnonvapauslaissa tarkoitettuja kirkkoja ja muita rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia, eikä esimerkiksi järjestäytymättömiä uskonnollisia ryhmiä tai pelkästään ulkomailla toimivia uskonnollisia yhteisöjä. Uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu ei toteuta uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Sitä ei toteuta myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyy asiallisia perusteita. Ehdotetun 1 kohdan soveltaminen edellyttää, että on ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä. Teon rangaistavuus edellyttää erikoisluonteista tahallisuutta. Rangaistavuuden edellytykseksi on nimittäin asetettu, että teko tapahtuu loukkaamistarkoituksessa. Loukkaus voidaan katsoa näin tehdyksi, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle. Ollakseen rangaistava loukkauksen tulee ehdotuksen mukaan tapahtua julkisesti. Julkisesti herjaaminen tai häpäiseminen tapahtuu tyypillisesti sellaisissa olosuhteissa, että se tulee luvultaan ja kokoonpanoltaan määräämättömän ihmisjoukon tietoon. Uskonrauhan rikkomisen toisena tekotapana on jumalanpalveluksen, kirkollisen toimituksen, uskonnonharjoituksen tai hautaustilaisuuden häiritseminen meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellä tai muuten. Säännös vastaa pääasiallisesti sisällöltään nykyisin voimassa olevaa 10 luvun 4 §:ää. Eri uskonnollisten yhteisöjen jumalanpalveluksilla, kirkollisilla toimituksilla ja muilla uskonnonharjoituksilla on yleisesti siinä määrin perinteelliset muodot, että niiden erottaminen esimerkiksi uskonasioita käsittelevistä yksityisluonteisista keskustelutilaisuuksista tai yksityishenkilöiden järjestämistä epävirallisista uskonnollisista tilaisuuksista on yleensä mahdollista. Yksityisiä uskonnollisia tilaisuuksia, kuten esimerkiksi kodeissa ilman jonkin uskonnollisen yhteisön myötävaikutusta järjestettyjä rukoushetkiä tai hengellisiä musiikkitilaisuuksia säännös ei koske, vaan niitä suojaavat lähinnä kotirauhaa koskevat säännökset. Eivät edes kaikki kirkkojen järjestämät uskonnolliset tilaisuudet ole säännöksessä tarkoitettuja jumalanpalveluksia, kirkollisia toimituksia tai uskonnonharjoituksia. Sellaisia eivät ole esimerkiksi kirkkojen tai niiden seurakuntien hallintoelinten kokoukset taikka niiden järjestämät suljetulle piirille tarkoitetut keskustelutilaisuudet tai kerhojen toimintaan liittyvät tilaisuudet. Hautaustilaisuus on ehdotuksessa mainittu erikseen, jotta suojan piirissä olisivat muutkin hautaustilaisuudet kuin kirkolliset toimitukset. Uskonrauhan rikkomisen rangaistukseksi ehdotetaan sakkoa tai enintään kolmen kuukauden vankeutta.