Syyntakeisuus ja rikosoikeudellisen vastuun ikäraja (4 §) Rangaistusvastuun edellytyksenä on syyntakeisuus, eli riittävä henkinen kypsyys ja henkinen terveys. Rikoslain perusteella ei rangaista lapsia. Suomessa vastuun alaikäraja on 15 vuotta. Rikoslaki ei myöskään edellytä niiden rankaisemista, jotka puutteellisen henkisen terveyden vuoksi eivät ole ymmärtäneet tekonsa merkitystä tai joiden kyky säännellä käyttäytymistään on samoista syistä ratkaisevasti heikentynyt. Syyntakeettomuudesta ja rikosoikeudellisesta vastuuikärajasta ehdotetaan edelleen säädettäväksi samassa lainkohdassa. Rikosoikeudellinen vastuuikäraja. Rikosoikeudellinen vastuuikäraja ehdotetaan säilytettäväksi nykyisellään eli 15 vuotena. Muutokset rikoslain yleisiin vastuuikärajoihin olisivat perusteltuja ainoastaan, jos samalla muutettaisiin olennaisesti rikosoikeuden toimintaperiaatteita nuorten ryhmässä. Tämä merkitsisi sitä, että rikosoikeus ottaisi vastattavakseen suuren osan sosiaali- ja lastensuojeluviranomaisten tekemästä työstä. Tällaiseen muutokseen ei ole aihetta sen enempää sosiaali- kuin oikeusviranomaistenkaan näkökulmasta. Vastuuikärajojen alentamisen tueksi aika ajoin esitetty näkökohta, että nuoret kypsyisivät aiempaa varhemmin, on sekin monessa suhteessa riidanalainen. Ei ole mitään perusteita väittää, että sosiaaliset kypsymisprosessit olisivat yhteiskunnassa nopeutuneet. Syyntakeettomuus. Henkiseen terveyteen perustuva syyntakeettomuus arvioidaan kahden peruskriteerin valossa. Yhtäältä lähtökohtana ovat tietyt lääketieteen keinoin todettavissa olevat asiantilat (kuten mielisairaus tai syvä vajaamielisyys). Toiseksi arvioitavana on se, kuinka tällaiset seikat ovat vaikuttaneet tekijän havaintoihin, motivaatioon ja toimimiskykyyn. Ehdotuksen mukaan syyntakeettomana tulee pitää sitä, joka mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ei ole ymmärtänyt tekonsa tosiasiallista luonnetta tai joka ei ole ollut selvillä teon oikeudenvastaisuudesta taikka jonka kyky säädellä käyttäytymistään on tällaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt. Syyntakeettomaksi todetun hoitoon määräämisestä päättäisivät edelleenkin lääkintäviranomaiset ja viime kädessä Terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Hoidon jatkamista koskeva päätös on alistettava hallinto-oikeudelle, kun taas lopettamisesta voi päättää Terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Vaikka järjestelmä, jossa yleiset tuomioistuimet on suljettu pois päätöksenteosta, on kansainvälisesti harvinainen, ei sen toiminnassa ole havaittu olennaisia puutteita. Alentunut syyntakeisuus. Syyntakeettomuuden ja täyden vastuun väliin sijoittuu Suomessa niin sanotun alentuneen tai vähentyneen syyntakeisuuden kategoria. Tällainen lievempään vastuuseen johtava väliporras on syyllisyysperiaatteelle rakentuvassa rikosoikeudessa tavallaan itsestäänselvyys. Vastuun lieventämisen juuret ovat oikeudenmukaisuuskäsityksissämme sekä rikosoikeudellisessa syyllisyysperiaatteessa. Alentuneen syyntakeisuuden luokka ehdotetaankin edelleen säilytettäväksi. Tarvittavan liikkumavaran takaamiseksi rangaistusten mittaamisessa nykyisen lain mekaanisesta lievennyksestä ehdotetaan kuitenkin luovuttavaksi. Olosuhteen tarkemmasta merkityksestä rangaistuksen määrään ja laatuun säädetään erikseen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten yhteydessä. Tätä esitystä valmisteltaessa on myös lähdetty siitä, että alentuneesti syyntakeisten sekä muiden mielenterveysongelmista kärsivien erityistarpeet tulee ottaa nykyistä tarkemmin huomioon rikosten seuraamusjärjestelmää suunniteltaessa. Päihtymys. Voimakas päihtymystila voi synnyttää tekijässä syyntakettomuusarvioinnissa vaikuttavan tietoisuuden tai tajunnan häiriön. Ilman erillissääntelyä tällainen häiriö tulisi usein katsoa seikaksi, joka joko poistaa tekijän syyntakeisuuden tai ainakin alentaa sitä. Kun rikoksista suuri osa tehdään päihteiden ja etenkin alkoholin vaikutuksen alaisena, olisi tällainen lopputulos kriminaalipoliittisesti kestämätön. Näistä syistä eri maiden rikoslakeihin sisältyy säännönmukaisesti säännöksiä, joilla asetetaan tarkat rajat sille, missä tilanteissa päihtymys voi vaikuttaa vastuuseen. Suomessa asiasta säädetään alentunutta syyntakeisuutta koskevassa pykälässä. Sen mukaan päihtymystä, johon tekijä on itsensä saattanut, ei voi yksin pitää lainkohdassa tarkoitettuna rangaistusta alentavana seikkana. Rikoslain nykyinen kanta vastaa olennaisissa kohdin myös muissa pohjoismaissa omaksuttua varsin ankaraa linjaa. Ehdotus rakentuu saman lähtökohdan varaan. Toisaalta päihtymyksen merkitystä ei voi myöskään täysin kategorisesti sivuuttaa. Poikkeustilanteissa myös päihteiden aiheuttama tiedottomuus taikka tajunnanhäiriö tulee voida ottaa huomioon vastuuta arvioitaessa. Tämän vuoksi syyntakeisuutta koskevaan pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi säännös, jonka mukaan päihtymystä ei oteta syyntakeisuusarvioinnissa huomioon, ellei siihen ole erityisen painavia syitä. Tällaisina seikkoina voisivat tulla kysymykseen esimerkiksi lääkkeiden ja alkoholin yllättävät yhteisvaikutustilanteet. Säännöksen soveltaminen rajautuisi ainoastaan jo nykyisenkin oikeuskäytännön tuntemiin harvinaisiin poikkeustapauksiin. Pääsääntöön, jonka mukaan humala ei vaikuta vastuuseen, ei ehdoteta muutoksia.